Blogin perustamisen pikaopas

Sinulla on kenties vahvoja mielipiteitä asioista ja haluat jakaa ne muiden ihmisten kanssa tai kenties haluat pitää julkista päiväkirjaa elämästäsi? Ehkä haluat jakaa rakkaan harrastuksesi vaiheet kuvineen päivineen koko kansalle? Oli niin tai näin niin blogin perustaminen on sinulle oikea ratkaisu.

187602-blog-letters

Ennen kuin alat kuumeisesti kirjoittaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa niin kannattaa miettiä jokin sopiva aihe. Rajattu aihepiiri kiinnostaa pienempää yleisöä mutta pystyt keskittymään paremmin kirjoittaessasi esimerkiksi vain yhdestä asiasta, kuten harrastuksestasi tai jostain muusta mielenkiinnon kohteestasi, kuten esimerkiksi politiikasta. Näin blogisi saavuttaa pikkuhiljaa uskollisen lukijajoukon. Tämä vaatii kuitenkin, että tekstisi on todenmukaista, elävää, oikeinkirjoitettua ja herättää tunteita puolesta sekä vastaan. Mahtavia vinkkejä aloittelevalle bloggarille tarjoaa Sauli Lepolan “Bloggaajan opas”.

Kun olet miettinyt aiheen ja olet henkisesti valmis bloggauksen maailmaan, on aika valita alusta, jolle blogisi perustat. Tarjolla on monia ilmaisia alustoja mutta ylivoimaisesti suosituin on Googlen tarjoama Blogger jonka saat heti käyttöösi samoilla Google-tunnuksilla esimerkiksi Gmailin ja YouTuben. Bloggerissa saat määritellä blogisi ulkoasun tarjolla olevista vaihtoehdoista ja tällä pääset kenties kaikkein helpoimmin alkuun.

Toinen varteenotettava vaihtoehto on WordPress – julkaisupalvelu, joka toimii samankailtaisesti kuin Blogger mutta tarjoaa ilmaisen palvelun lisäksi lukuisia maksullisia lisäominaisuuksia, kuten enemmän tilaa blogillesi, videoblogiominaisuuden sekä mahdollisuuden käyttää omaa verkkotunnustasi.

Olet nyt suorittanut bloggaamisen alkeiden lyhyen oppimäärän ja toivotamme sinulle menestystä bloggaamisen saralla!